|
|
Tarinakirja
Tarinoita ei ole pakko kirjoittaa, sillä pelissä pääsee etenemään ilmankin, mutta toki tarinoista voi aina saada lisää rahaa tai joskus jopa esineitä. Tarinat kirjoitetaan alla olevaan vieraskirjaan.
Joskus meneillään on myös erikoistapahtumia, joiden aikana jostain tietystä tarina-aiheesta voi saada normaalia enemmän rahaa. Tällä hetkellä meneillään ei kuitenkaan ole mitään.
| Nimi: Falconie |
10.03.2018 11:51 |
Luku 2 - Kaksi salia yhdellä iskulla
Ilta on jo laskeutunut, kun saavun Maroon cityyn. Hyökkään ensimmäiseen pokemonkeskukseen ja jätän Weedlen sinne hoitoon. Itse etsiydyn vapaaseen huoneeseen ja menen suoraan nukkumaan. Kun aamulla herään, olen lähdössä ensin syömään, mutta ovella oleva näky pysäyttää minut. Oveni edessä – sisäpuolella! – nukkuu Bulbasaur tyytyväinen hymy huulillaan. Hiivin sen luo, ja koputan sen päälakea kevyesti.
”Hei, kenen pokemoni sinä olet?”
”Sinun”, kuuluu uninen vastaus.
”Etkä ole”, minä väitän. ”Olen melko varma, ettei minulla ole Bulbasauria.”
”Nyt on”, mumina jatkuu. Minä pudistan päätäni.
”Hyvä on. Käydään kysymässä hoitaja Joylta, kuulutko kenelle.”
Bulbasaur tuhahtaa, mutta ei taistele vastaan, kun nostan sen syliini.
Hoitaja Joy ei ole ikinä nähnyt mukanani kantamaa kasvipokemonia. Kun saan sen seuraksi Weedlen takaisin, on käsissäni kaksi ongelmaa. Mitä minun pitäisi niille tehdä?
”Sinut me palautetaan luontoon, vai mitä?” kysyn Weedleltä, kun suuntaan pieneen puutarhaan keskuksen vierellä. Mato väittää äänekkäästi vastaan.
”Minä tulen mukaasi!”
”Minä myös!” yhtyy Bulbasaur kuoroon.
Minun on pakko laskea kaksikko käsistäni. ”Hyvä on, hyvä on… Oikeastiko te haluatte mukaan?”
Molemmat nyökkäilevät, ja minä onnistun hymyilemään ujosti. ”Kutsutaan ensin Skavin ja Fariene seuraan.”
Kun Squirtle ja Charmander istuvat seurassamme, on aika nimetä uudet ystäväni. Hetken mietinnän jälkeen päädymme kaikki yhteiseen tulokseen: Emberiza ja Stimor. Emberizan nimen keksi Fariene, joka oli siitä hyvin ylpeä. Pikkuinen tulilisko oli oppinut kommunikoimaan nopeasti.
”Sitten on kai minun vuoroni esittäytyä”, minä aloitan, ja kerron nimeni pokemoneille. ”Olen Haukka. Haluan kiertää maailmaa ja tavata erilaisia pokemoneja. Toivottavasti meistä tulee hyviä kavereita!”
Kukaan ei väitä minulle vastaan. Seuraavaksi ryhdyn ehdottamaan salin haastamista. Kukaan ei väitä siihenkään vastaan.
”Loistavaa!” minä naurahdan. ”Harjoitellaan ensin hetki, ja katsotaan, mitä osaatte. Sitten mennään!”
Harjoittelutuokio on pian ohi, ja lähdemme etsimään Maroon Cityn salia. Kutsun ensin pokemonit palloihinsa. Matkasta tulee melko hidastempoinen, sillä kaupunki on täysin uusi minulle. Pokemonit kulkevat ihmisten seassa, ja katuja pilkkovat puut ja pensaat. Pieniä katukojuja seisoo siellä täällä, ja jokainen niistä myy mitä mielenkiintoisemman näköisiä tavaroita. Erityisesti eräs koju, jossa myydään erilaisia koruja, saa mielenkiintoni heräämään. Korut on valmistettu sulista ja kivistä ja muista luonnosta löytyvistä materiaaleista. Ihastuneena tutkin niitä hyvin pitkään. Kojun omistava mies vilkuilee minua vähän väliä melko äkäisesti.
Juuri, kun olen tehnyt päätökseni korusta, saapuu paikalle toinen asiakas, jota mies kääntyy palvelemaan. Nostan korun hyllyltä ja olen jo kävelemässä sen kanssa pois, kun muistan, mitä Terra oli sanonut ihmisistä. He eivät jakaneet tavaroitaan. Tavarat piti vaihtaa hassuihin metalliläpysköihin, kolikoihin. Mutristan huuliani ja tutkin laukkuani. Ei kolikoita. Katson korua. Olisin halunnut sen. Keskellä on pieni helmi. Sen lisäksi korussa on muutamia höyheniä ja ilmeisesti luita. Huokaisten pistän korun takaisin hyllylle. Jos kyseessä olisi ollut pokemon, olisin varmasti saanut korun, ainakin vaihtamalla sen johonkin. Mutta ihmisiä ei kiinnostanut muu, kuin metalliympyrät. Mistäköhän sellaisia saisi…?
Tunneiksi venynyt lyhyt kävelyretki päättyy lopulta suurehkon rakennuksen eteen. Sen yläpuolella on merkki, jollaisen olin nähnyt myös omassa kaupungissani erään rakennuksen yllä. Salin merkki. Kun rakennus nyt seisoi edessäni, kipristeli mahassani hiukan. Olikohan sittenkin liian aikaista lähteä haastamaan salia?
Pääni pudistamisella tiputan epäilyt pois ja marssin sisään rakennukseen. Paikka on melko hiljainen. Aulasta löytyy pöytä, jossa istuu valkotukkainen vanhus. Tämä lukee sanomalehteä. Pöydällä lepää kahvikuppi, jota haistelee yksinäinen Caterpie. Koska ketään muuta ei näy, suuntaan tätä kohti.
”Hei! Vanha mies!” huudahdan tälle. ”Miten voin haastaa tämän salin?”
”Vanha mies?” vanha mies toistaa kurtistaen minulle tuuheita kulmakarvojaan. Minä nyökyttelen.
”Tiedätkö, miten teen sen?”
”Ottelemalla minua vastaan”, mies toteaa lopulta kurtisteltuaan tarpeeksi kulmiaan minulle. Minun kasvoilleni leviää hymy.
”Okei! Mutta etkö ole jo liian vanha? Tarkoitan vain, eikö se kuitenkin ole aika rasittavaa…” minä hiljenen, kun mies kääntää minulle selkänsä, ja lähtee suuntaamaan suuria ovia kohti aulan päässä. Kahvia haistellut Caterpie päästää melkoisen valitusryöpyn, joka on höystetty niin monilla kirosanoilla, että emo olisi sättinyt minuakin, jos olisi ollut paikalla tietämässä, että kuulin jotakin tuollaista.
Vanha mies kuitenkin kääntyy pärskähtäen takaisin. ”Älä nyt viitsi valittaa. Unohdin sinut hetkeksi.”
Caterpie ei näytä erityisen tyytyväiseltä, kun mies tulee nostamaan tämän mukaansa. ”Seuraahan sinäkin, lapsi. Ottelu pidetään täällä salissa.”
”Lapsi…” minä mutisen seuratessani miestä ovista sisään suureen tilaan. Henkäisen ihmetyksestä, kun näen yllättävän suuren tilan rakennuksen sisällä. Mies vaeltaa kentän toiseen päähän, ja jostakin paikalle ilmestyy tuomari.
Miehen Caterpie matelee kentälle, ja minulle annetaan lupa aloittaa. Minun täytyy pohtia vain hetki. Vuodet emon kanssa luonnossa olivat opettaneet minulle tarpeeksi pokemoneista. Paras idea olisi aloittaa Farienella tätä matoa vastaan.
”Osoitahan nyt taitosi, Fariene”, mutisen pallolle, ennen kuin päästän Charmanderin kentälle. Vanha mies näyttää vain tympääntyneeltä. Kai tämä oli jo tottunut siihen, että kaikki käyttivät Charmanderia tai muuta tulipokemonia tätä vastaan. Joten ehkä tämä osaisi jotakin erityistä pärjätäkseen meille…
Olin ehkä puolittain oikeassa. Fariene voittaa ensimmäisen madon helposti. Seuraavaksi mies lähettää kentälle toisen Caterpien, joka osoittautuu yllättävän vahvaksi ja voittaa Farienen, joka ei vielä tulityypin liikkeitä osaa. Lähetän seuraavana kentälle Skavinin. Squirtle on ehkä jo oppinut edellisistä otteluista, mutta voittaa toisen Caterpien nopeasti. Seuraava pokemon, Weedle, ei sekään juuri pärjää Skavinin tarmokkaille tackleille.
”Siinä on. Sun-salimerkki”, mies heittää minulle punaisen merkin. ”Hae tiskiltä rahapalkkiosi.”
”Raha…” minä mutisen kutsuessani Skavinin takaisin palloonsa. Raha tarkoitti kolikoita. Kolikot tarkoittivat mahdollisuutta vaihtaa ne koruun. Kipitän tyytyväisenä hakemaan kasan rahaa, ja suuntaan sen jälkeen pokemonkeskukseen. Jätän Skavinin ja Farienen hoitoon samalla, kun lähden itse takaisin kaduille.
Pieni tuulenvire tuo viileyttä lämpimään ilmaan. Onnekseni minulla on hyvä suuntavaisto, ja pystyn suuntaamaan suoraan saman kojun luokse. Ilmassa tuoksuu vastapaistettu leipä, ja mahani ryhtyy kurisemaan. Vilkuilen ympärilläni olevia leipomoita, tarkistan kolikkopussini ja jatkan matkaani. En kuitenkaan tiennyt, miten monta kolikkoa korusta vaadittaisiin… Entä jos nämä eivät riittäisikään? Ehkä saisin sen silti. Eivät ihmiset niin itsekkäitä voineet olla.
Löydän kojun lopulta, ja kysyn, paljonko koru maksaa. Mies vaatii 10 kolikkoa. Kaivan pussin esiin, ja ryhdyn pinoamaan kolikkoja tiskille.
”Yksi, kaksi, kolme…” mutisen laskiessani. Miehen kasvoilla on ilme, jota en ihan tunnista. Ehkä se on happamuutta tai tylsistyneisyyttä. Saan kuitenkin kolikot kasaan, ja mies antaa korun minulle. Tyytyväisenä ripustan sen kaulaani ja ryhdyn marssimaan takaisinpäin. Kolikkopussissa kilisee vielä muutama kolikko, mikä saa minut pysähtymään erään leipomon kohdalla. Tuoksu houkuttelee minut nopeasti sisään, ja ennen kuin huomaankaan, olen ulkona, käsissäni vastaleivottu sämpylä, jonka välissä on salaattia, tomaattia ja juustoa.
Kun olen saanut pokemonini takaisin, pääsemme uudestaan matkalle. Seuraava mahdollinen sali on kotikaupungissani Scarlet Cityssä. Joten sinne siis. Päätän tehdä matkan yhdessä pokemonieni kanssa, ja päästän ne ulos palloistaan. Kadun sitä melko pian, kun joudun kantamaan Emberizaa sylissäni, ja Stimoria olkapäälläni. Ja Skavin valittaa siitä, ettei saa olla sylissä. En kuitenkaan voi päästää irti Bulbasaurista, sillä tämä on nukahtanut syliini.
Fariene on ainut, joka nauttii itsekseen kävelystä, ja osoittelee koko ajan mitä erikoisempia asioita luonnossa. Charmander selittää suureen ääneen kaikenlaista. Sen mielikuvitus on melkoinen verrattuna siihen, että se vasta kuoriutui. Skavin ei ole erityisen kiinnostunut sen selityksistä, mutta Stimor kuuntelee innoissaan kiertyessään kaulani ympärille.
Saavun Scarlet Cityyn illan jo hiukan hämärtäessä. Suuntaan suoraan salille, joka on kuitenkin vielä auki. Käännyn pokemonieni puoleen saadakseni niiden mielipiteen. ”Haluatteko mennä haastamaan sen nyt?”
”Joo!” Fariene hihkaisee. Kukaan muu ei ainakaan väitä vastaan, joten kutsuttuani ne pokepalloihin siirryn rakennuksen sisään. Kukaan ei ole ottamassa minua vastaan, joten varovasti lähden hiippailemaan ympäri rakennusta, ja lopulta löydän suuren huoneen, joka selvästi toimii kenttänä. Kentän toisessa päässä kyykki nuorehko nainen Bulbasaurin kanssa.
”Hei! Clemence!” minä huudan huoneen poikki. Tämä pompahtaa pystyyn ja vilkaisee säikähtäneenä suuntaani, mutta hymyilee tunnistaessaan minut.
”Haukka! Mitäs sinä täällä teet?”
”Tulin haastamaan sinut”, kerron leveästi hymyillen. Clemence näyttää yllättyneeltä.
”Niinkö? Sinä lähdit viimeinkin pokemonmatkallesi?”
Minä nyökyttelen innoissani. Clemence naurahtaa. ”Hyvä on. Vaikka oletkin ystäväni, en silti voi antaa sinun voittaa. Tule vain tänne, niin otellaan.”
Seuraan Clemencen käden heilautusta, ja astelen kentälle. Kun tämä komentaa Bulbasaurinsa kentälle, minä kutsun Farienen mukaan. Ottelusta ei tule erityisen pitkä, kun Fariene voittaa vastustajansa helposti. Charmander on selvästi voimakas. Myös seuraava vastustaja tukee väitettä. Seuraava pokemon, Paras, kaatuu miltei yhtä helposti.
”Mahtavaa, Fariene!” minä kehun yllättyneenä. Clemence ei kuitenkaan näytä lainkaan yllättyneeltä.
”Ehkä sinusta vielä tulee jotakin”, Clemence hymyilee minulle. Minä virnistän kutsuessani Farienen takaisin. Se ei näytä edes kärsineen kovin paljoa. ”Otahan nämä.”
Clemence heittää minulle kilisevän pussin, josta löydän uuden, punaisen merkin. Hyvästelen Clemencen nopeasti, ja lähden kipittämään Terran leipomon suuntaan. |
Vastaus:
Edelleenkin suorastaan taidokasta kirjoittamista :3 Kiva kun tapasit Clemencen kanssa, olitte siis ilmeisesti vanhoja tuttuja! Onnittelut myös voitostasi. Tarinastasi saat 37 P
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
10.03.2018 09:24 |
8 - Eric ja Hive-sali
Olin saapunut Cinnabar Cityyn. Taukopaikan pilaamisen selvittelyyn oli mennyt kauan, mutta olin lopulta päässyt sakoilla, jotka käsittivät kaksi pokepalloa. Mutta olin nyt Cinnabar Cityssä, valmiina haastamaan Ericin ja Hive-salin. Menin kuitenkin hieman treenaamaan ensin. Kun olin varma, että pokemonini pystyisivät voittamaan, lähdin salille.
"Tervetuloa. Aiotko haastaa minut?" salijohtaja Eric kysyi.
"Kyllä. Aloitetaanko heti?" kysyin minä.
"Sehän sopii", Eric vastasi ja vei meidät ottelukentälle. Eric valitsi ensimmäiseksi pokemonikseen Squirtlen. Minä otin kentälle Flamen, sillä vaikka sillä oli tyyppihaitta se oli kuitenkin kokenein pokemonini. Flame voitti Squirtlen yllättävän helposti. Seuraava pokemon oli Horsea. Se ampui suustaan vettä ja mustetta, mutta Flame oli nopea väistelijä. Flame voitti Horseankin, mutta oli ottelun jälkeen niin hengästynyt, että Ericin seuraava pokemon, Totodile, voitti Flamen yhdellä iskulla. Seuraavaksi kentälle lähti Kukkalisko. Se oli Totodileä kokemattomampi, mutta sillä oli tyyppietu. Sen turvin Kukkalisko voitti Totodilen, ja minä sain neljännen salimerkkini. Jäimme saliottelun jälkeen hetkeksi Cinnabar Cityyn miettimään seuraavaa kohdettamme. Lopulta päätimme lähteä kohti Crimson Cityä ja Blood-salia. |
Vastaus:
Onnittelut voitostanne ja onnea myös tuleviin salitaisteluihin! Tarinastasi saat 10 P.
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
10.03.2018 08:46 |
7 - Taukopaikka
Olin saanut Amaranth Citystä uuden pokemonin, vieläpä fossiilipokemonin. Sen nimi oli Eriko ja laji Cranidos. Nimi oli erikoinen, mutta me molemmat pidimme siitä. Eriko oli jo alkanut tutustua Kukkaliskoon, Kilppariin ja Flameen. Kännykästä ei oikein ollut seuraa, se kun vain pelasi puhelimella. Eriko oli joissain asioissa erikoinen, mutta ehkä ne asiat olivat normaaleja muinaisessa ajassa. Saavuimme taukopaikalle.
"Pidetäänkö pieni tauko?" kysyin pokemoneiltani.
"Charmander!"
"Bulbasaur!"
"Squirtle!"
" Pichu!"
"Cranidos!" kuuluivat vastaukset.
Asetuimme tauolle. Flame ja Kilppari eivät malttaneet istua paikallaan, vaan ottivat juoksukisan puun luota toiselle. Valitettavasti Flamen häntä osui lähtiessään puuhun ja sytytti sen tuleen. Onneksi Kilppari vesisuihkuineen oli paikalla. Kilppari meinasi sammuttaa Flamen hännässä olevan liekin. Ilman sitä Flame kuolisi. Onneksi Flame ehti väistää. Kukkalisko oli mennyt ihastelemman kukkapenkin keskellä olevia kukkia - ja tallonut kaikki muut että pääsisi sinne. Eriko oli kadonnut jonnekin. Huomasin että se oli lähtenyt ihastelemaan autoa joka ajoi suoraan päin Erikoa lujaa vauhtia. Eriko tajusi viime hetkessä vaaran ja hyppäsi pois alta. Kännykkä oli pelannut puhelimella koko ajan eikä ollut edes huomannut, että olisi tapahtunut jotain erikoista. Onneksi tauko oli pian ohi ja lähdimme kohti Cinnabar Cityä ja Hive-salia. |
Vastaus:
Kännykkä tosiaan on koukussa pelaamiseen :D Pokemonit osaavat kyllä olla yksiä sähliä, onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Annan sulle 10 P
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
09.03.2018 16:16 |
6 - Uusintaottelu Amaranth Cityssä
Saavuimme Amaranth Cityyn. Olimme nyt tarpeeksi vahvoja haastamaan Dain. Olin suunnitellut antavani ensimmäisen otteluvuoron Flamelle. Suunnistimme suoraan salille. Siellä tapasimme Dain.
"Tekö taas?" hän kysyi.
"Haluamme uusintaottelun", vastasin.
"Sehän sopii" , Dai vastasi. Hän ei selvästikään tiennyt että olimme paljon vahvempia kuin viime kerralla. Sen hän sai huomata viimeistään silloin kun Flame voitti Igglybuffin kolmella iskulla. Huomasin, että Kännykkä oli livahtanut katsomoon ja pelasi siellä puhelimella. Dain toinen pokemon oli tuttuun tapaan Rattata. Siinä kesti hieman kauemmin. Puolivälissä ottelua Kännykkä huusi kovaan ääneen. Luulin ensin, että ottelukentällä oli tapahtunut jotain, mutta se olikin vain puhelinpelin asia. Flame onnistui voittamaan Rattatankin. Kolmas pokemon oli Pidgey. Se olikin hieman hankalampi voittaa, sillä se pystyi lentämään. Lopulta Flame onnistui voittamaan senkin.
Lähdimme Eruption-salilta salimerkki mukanamme. En vielä tiennyt uutta määränpäätämme, mutta se varmasti selviäisi pian. Pian huomasin, että Kännykkä oli unohtunut katsomoon. Olen minäkin kouluttaja, en edes muista ottaa pokemonejani mukaani. Kännykkä tuskin oli edes huomannut lähtöämme, niin keskittyneenä se pelasi. Sitten lähdimme Amaranth Citystä kohti... jotain? Määränpää selviäisi meille pian. Kännykkä oli kerrankin laittanut puhelimen pois. Juuri nyt halusin kuitenkin vain nauttia pokemonieni seurasta. |
Vastaus:
Onnittelut Dain voittamisesta! Kommentoin paremmin parannusehdotuksia uudempiin tarinoihisi, mutta tästä saat 10 P :3
- Dee |
|
| Nimi: Falconie |
07.03.2018 22:19 |
Luku 1 – Hirviöystäviä
Puhelin pirisee. Päässäni heittää, kun nostan sitä hiukan saadakseni toisen käteni tyynyn alta pois. Hapuilen puhelimen käteeni ja pyyhkäisen herätyksen torkulle. Isken pääni takaisin tyynyyn, ja pohdin, kannattaako vielä nousta. Oli kuitenkin loma, ja synttärini, ja…
”Pokemon!” minä ähkäisen pompatessani istumaan. Tänään tosiaan oli päivä, kun viimein sain oman pokemonini. Kiirehtiessäni pukemaan päälleni pyörii päässäni muisto kaikista menneistä syntymäpäivistä, jolloin en ollut saanut pokemonia. Minulla oli kaksoisveli, joka oli saanut oman Bulbasaurinsa täyttäessämme kymmenen. Minut Terra oli kuitenkin pakottanut pysymään kotona, koska hän halusi minun jatkavan sukunsa perinnettä leipomon pitäjänä. Mutta se ei kiinnostanut minua sitten tippaakaan!
Minä ja Terra olimme tehneet sopimuksen. Jos en kolmessa vuodessa muuttaisi mieltäni, saisin hankkia oman pokemonin ja lähteä haastamaan ainakin Red Leaguen. No, nyt nuo kolme vuotta olivat menneet, ja minä olin 13-vuotias, valmiina hankkimaan ensimmäisen pokemonini.
Leipomossa on jo täysi meno päällä, kun ravaan portaat alas keittiöön. Nappaan mukaani vastaleivotun leivän ja juoksen karkuun Terran valitusta.
”Nähdään sitten, kun olen champion!” huudan vielä ovelta suunnatessani mukulakivikatua alaspäin. Maisema merelle avautuu edessäni kauniina. On tulossa aurinkoinen päivä. Taivaalla ei näy pilvenhaituvaakaan.
Laboratorio on samassa paikassa kuin kaikilla niillä sadoilla kerroilla, kun olin pysähtynyt tuijottamaan sitä. Tällä kertaa vain yksi asia on erilailla: tällä kertaa en marssi rakennuksen ohi, vaan suuntaan sisään. Jännitys kihelmöi ihollani, kun hiukan jo hikoavin käsin ojentaudun soittamaan ovikelloa. Oven avaa nuori nainen, jolla on pitkä, valkoinen labratakki, nutturalla olevat punaiset hiukset ja isot, vihreät silmälasit.
”Kukas sinä mahdat olla?” nainen kysyy, kiinnostunut hymy huulillaan.
”Haukka!” minä hihkaisen virne huulillani. ”Tulin hakemaan pokemoniani!”
Nainen kohottaa kiinnostuneena kulmiaan.
”Haukka, vai? Kuka sinulle tuon nimen antoi?” tämä kysyy viittoessaan minut sisään. Minä vilkuilen kiinnostuneena ympärilleni. Seiniä kiertävät kirjahyllyt täynnä mitä mielenkiintoisemman näköisiä kirjoja. Ikkunoista ei pääse erityisen paljon valoa sisään, joten huone on hiukan hämärähkö ja viileä.
”Emoni”, vastaan ryhtyen etsimään professoria. ”Missä professori on? Ja kuka sinä olet?”
”Ah, anteeksi tosiaan”, nainen hymähtää. ”Olen Evelina. Olen professori Katovin uusi assistentti. Jos haluat, voimme odottaa. Hänen pitäisi tulla paikalle ihan näillä minuuteilla.”
Minä nyökkään ja annan Evelinan johdattaa minut istumaan pehmeälle sohvalle. Kauaa ei tosiaankaan tarvitse odottaa, kun ulko-ovi käy, ja professori Katov kävelee sisään.
Keski-ikäisellä miehellä on samanlainen vaalea takki, kuin Evelinalla. Tämän hiukset ovat jo harmaantumassa, ja tällä on mustat silmälasit, joiden takana loistavat lempeät silmät.
”Tervetuloa takaisin töihin, Mark”, Evelina tervehtii professoria. Minä kallistan päätäni, ja odotan, että mies kääntyy katsomaan minua. Tämän huulille syttyy heti hymy, kun tämä huomaa minut.
”Sinähän olet leipomon Terran tyttö!” professori Katov hymyilee minulle. Minä mietin hetken.
”Eikö se tarkoita, että Terra olisi emoni?” pohdin ääneen. Professori naurahtaa.
”Eikös hän melkein ole äitisi?”
Pudistan tarmokkaasti päätäni. Pidin kyllä Terrasta, mutta emoni tämä ei ollut.
”Saanko minä pokemonin?” siirryn suoraan aiheeseen. Professori Katov nyökkäilee ja pyytää minua seuraamaan itseään toiseen huoneeseen, jossa näen kaksi pokepalloa.
”Meillä on valitettavasti tällä hetkellä pulaa Charmandereista”, professori pahoittelee heti. ”Voit valita Squirtlen tai Bulbasaurin. Tai odottaa muutaman päivän, jos välttämättä haluat Charmanderin.”
Minä katson palloja pää kallellaan. Olisin halunnut Charmanderin… ”Ihan sama. Saanko nähdä niitä?”
Professori Katov nyökkää. Evelina on tullut seuraamaan toimitusta huoneen ovelle. Kun professori avaa pokepallot, kaksi pokemonia hyppää eteeni. Kyyristyn niiden eteen. Kumpikin katselee minua kiinnostuneena.
”Onkos teillä vielä nimiä?” kysyn ojentaen kättäni. Bulbasaur hamuilee sitä samalla, kun Squirtle kipittää kiertämään minua ympäri.
”Kukaan ei ole vielä nimennyt niitä. Kun otat toisen, saat itse nimetä sen.”
”En kysynyt sinulta!” puhahdan professorille. Evelina kohottaa hiukan kulmiaan, mutta professori ei näytä välittävän. ”Hei, Bulbasaur.”
”Moi”, Bulbasaur tervehtii. Minä puhkean hymyyn. Squirtle vetää minua takin reunasta.
”Onko sinä ruokaa?” vesipokemon valittaa. Minä pohdin hetken.
”Et kai sinä halua minua syödä? Taitojeni täytyy olla hiukan ruosteessa…” mutisen rapsuttaessani pokemonin päätä. ”Valitettavasti minulla ei ole sinulle ruokaa.”
Nousen seisomaan ja hymyilen professori Katoville. ”Otan tämän Squirtlen!”
”Hyvä on”, professori hymähtää, ja kutsuu Bulbasaurin pokepalloonsa. ”Tässä sen pokepallo. Evelina voi antaa sinulle muutamia tavaroita, joita tulet tarvitsemaan matkallasi.”
Minä nyökkään kiitoksen, ja seuraan Evelinaa takaisin ensimmäiseen suureen huoneeseen. Squirtle taapertaa minun perässäni.
”Missä olet oppinut puhumaan pokemoneille?” Evelina kysyy kaivellessaan kaappeja. Minä räpäytän silmiäni. Kai minä voisin tuohon vielä vastata?
”Emoni opetti. Tavallaan”, kurtistan kulmiani. Evelina vilkaisee minua, mutta ei kysy lisää.
”Tässä”, tämä lopulta huokaisee, ja ryhtyy esittelemään tavaroita, jotka on kaivanut esiin. ”Kartta, ettet heti mene eksymään. Viisi pokepalloa, jotta voit napata lisää kavereita matkallesi. Salimerkkien kotelo, johon voit laittaa kaikki keräämäsi salimerkit. Sekä tietenkin pokedex, jonka avulla tunnistat kohtaamasi pokemonit. Tarvitsetko reppua tai laukkua?”
Pudistan päätäni. Olallani roikkuu jo vanha, ruskea nahkalaukku. Se on kuluneen näköinen, mutta kestää kyllä hyvin. Tungen sinne kaikki Evelinan antamat tavarat, sekä Squirtlen pokepallon. Laukku olisi tarpeeksi iso pitämään sisällään vastasyntyneen ihmisvauvan.
”Sitten me emme enää pidättele sinua”, professori Katov ilmestyy sanomaan. ”Onnea matkallesi!”
Minä nyökkään ja suuntaan ulos rakennuksesta. Squirtle taapertaa sen verran hitaasti perässäni, että kyyristyn pian sen eteen, ja kysyn:
”Voinko kantaa sinut?”
Pokemon vinkaisee, eikä sano mitään järkevää. Se kuitenkin painautuu minua vasten, joten oletan sen haluavan syliin.
”Hyvä on…” minä mutisen katsoessani tiellä eteenpäin. Squirtle on yllättävän kevyt. Osaan suunnata suoraan ensimmäistä routea kohti. ”Sinulle pitäisi keksiä nimi. Onko ehdotuksia?”
”Joku kiva!” pokemon hihkaisee. Minä pudistan päätäni.
”Mitenkäs olisi… Vesisuihku?” kysyn muistellen emoni nimeämisperiaatteita. Squirtle kuitenkin pudistaa tarmokkaasti päätänsä, ja saa minut miettimään. ”Jotain erikoisempaa vai? Entä… Skavin?”
”Okei!” Squirtle hihkaisee.
Pääsemme vain muutamia kortteleita eteenpäin, kun eteemme hyppää nuori tyttö. Kymmenvuotias.
”Haukka! Sinä sait pokemonin!” ruskeatukkainen tyttö ryntää luokseni Squirtle perässään.
”Vena!” minä hymyilen. ”Etkö ole vielä lähtenyt? Sinähän täytit jo viikko sitten.”
”Ah…” kymmenvuotias tyttö huokaisee. ”Piti auttaa äitiä kotitöissä. Sitä paitsi lupasin Sannille, että lähtisimme yhdessä, ja hän pääsee vasta muutaman päivän päästä.”
”Ai. Minä en odottaisi”, kohautan olkiani. Vena naurahtaa.
”Aina niin suora. Haluatko otella?”
Vilkaisen Skavinia, joka katsoo minua. ”Miten on?”
Skavin vilkaisee Squirtlea, joka pullistelee lihaksiaan Venan takana. Vena tökkää sitä päälaelle naurahtaen. Skavin nyökkää.
”Hyvä on. Parempi aloittaa heti kuin myöhässä”, minä naurahdan. Vena pyytää minut mukaansa läheisen pokemonkeskuksen takapihalle, josta löytyy tyhjä kenttä. Vena antaa minun aloittaa. Koska meidän molempien pokemonit ovat vielä pieniä, ei ottelusta tule erityisen pitkää tai monipuolista. Skavin osoittautuu melko hyväksi ottelijaksi, ja onnistuu voittamaan Venan Squirtlen. Vaikka suuria onnettomuuksia ei satu, on nopea visiitti viereiseen pokemonkeskukseen kuitenkin tiedossa. Jätän Venan nopeasti rauhaan ja jatkan matkaani kohti kaupungin laitamia.
Kun rakennukset pikkuhiljaa loppuvat, avautuu edessämme peltoja. Amaranth City pilkottaa kauempana, tasaisen maaston horisontissa. Sinne ei voi olla erityisen pitkä matka.
”Tästä kai se sitten alkaa”, minä hymähdän Skavinille, jonka katse on kiinnittynyt tien laitaan. Kummastuneena seuraan sen katsetta ruskeaan pahvilaatikkoon, joka heiluu pientareella. ”Mikä tuo on?”
Kun pahvilaatikko yhtäkkiä syttyy tuleen, minä vinkaisen. ”Skavin, osaatko mitään vesityypin liikettä?”
”En”, Skavin ilmoittaa erityisen avuliaasti. Lasken sen maahan ja juoksen paniikissa laatikon luo. Jos tuli onnistuisi leviämään läheiseen nurmikkoon… Heitän laukkuni maahan ja vedän takkini päältäni. Ryhdyn tukahduttamaan vielä pientä tulta takkini avulla. Skavin tuijottaa vieressä, kun minä teen parhaani ollakseni saamatta takkiani tuleen. Lopulta tuli kuitenkin sammuu. Avaan laatikon selvittääkseni palon lähteen.
”Chaar!” minua tervehtii Charmanderin vinkaisu. Räpäytän silmiäni ja nostan sen nopeasti pois laatikosta.
”Kukas sinä olet?” ihastelen kallistaen päätäni. Maassa makaavista pahvinkappaleista erottuu vielä teksti fariinisokeria.
”Char!” oranssi lisko vinkaisee uudelleen. Koska en ymmärrä sitä lainkaan, on minun pakko olettaa, että se on erityisen nuori. Ehkä jopa vasta kuoriutunut.
”Sinulla ei siis ole perhettä…” minä mutisen vilkuillen ympärilleni. Emo oli sanonut, että pokemonit kuuluivat luontoon. Niitä ei saanut noin vain ottaa. Ei pyydystää vastoin niiden tahtoa. Mutta tämä Charmander kuolisi melko varmasti, jos en hoitaisi sitä. ”Minun pitää kai siis olla perheesi. Nimesi voisi olla…”
Katseeni palaa pahvilaatikkoon. ”Fariene!”
”Char!”
”Haluaisitko tulla pokepalloon?” kysyn Charmanderilta, ja palaan se sylissäni laukkuni luo. Muutama pokepallo on kierähtänyt ulos. Poimin niistä yhden, ja painan sen Farienen otsaa vasten. Tyttö imeytyy pallon sisään, ja vaatii vain kaksi heilahdusta rauhoittuakseen. Vilkaiseen Skanivia.
”Lähdetäänkös jatkamaan matkaa? Vai haluatko sinäkin pokepalloon?”
Skavin puistelee päätään. ”Ei! Minä katsoa luontoa!”
”Hyvä on.”
Saavumme Amaranth Cityyn muutamien tuntien vaelluksen jälkeen. Koska on vasta iltapäivä, käymme vain nopeasti pokemonkeskuksessa syömässä, ja jatkamme sitten matkaamme Maroon Cityä kohti. Tätä reittiä peittää jo koivumetsä, joka on täynnä lintujen laulua. Maisema miellyttää minua, ja miltei onnistuu tuomaan muistoja mieleen. Koivut eivät kuitenkaan pääse lähellekään kotimetsäni tammien majesteettisuutta.
”Katso!” Skavin hihkaisee osoittaen tielle. Edessämme matelee Caterpie. ”Haluaa otella!”
Minä pohdin. Emo ei ollut kieltänyt ottelua. Itse asiassa tämä oli sanonut, että se oli hyvä tapa kehittyä. Ei saanut vain satuttaa liikaa.
”Hyvä on”, minä virnistän. ”Hei! Caterpie! Me haastamme sinut otteluun!”
Jäämme Skavinin kanssa odottamaan innoissamme, kun mato kääntyy hyvin hitaasti ympäri loivassa puoliympyrässä. Se ampuu heti seittiä meitä kohti, mutta häviää hyvin nopeasti Skavinin ensimmäiseen hyökkäykseen.
”Loistavaa työtä, Skavin!” minä hihkaisen. ”Me pääsemme haastamaan saleja varmasti jo pian. Jatketaanko?”
Skavin nyökyttelee taapertaessaan perääni. Vihellellen minä ryhdyn laulamaan metsän lintujen kanssa. Olin aina onnistunut luomaan hyvän yhteyden erityisesti lintupokemonien kanssa.
”Otellaanko?” Skavin kysyy, kun tiellemme osuu Weedle. Kilpikonnani kiertää sen eteen, ja jää kyykkimään siihen. Weedle katsoo tätä tympääntyneenä. Minä kihertelen kauempana, kun mato matelee Skavinin ohi, ja jättää pojan kyykkimään hämmentyneenä. ”Tule takaisin!”
Skavin näyttää valmiilta hyökkäämään Weedlen kimppuun. Vinkaisten minä ryntään kilpikonnan perään, mutta olen myöhässä. Weedle on suuttunut, ja käy nyt Skavinin kimppuun. Yritän huutaa Skavinia lopettamaan, mutta se ei kuuntele. En uskalla mennä kaksikon väliin, joten joudun odottamaan, kunnes Weedle makaa maassa tajuttomana.
”Katso nyt, mitä teit!” minä valitan kyyristyen Weedlen vierelle. ”Meidän pitää viedä tämä keskukseen!”
Skavin ei näytä oikein ymmärtävän minun hoppuani. Kutsun Squirtlen kuitenkin pokepalloonsa, ja kiirehdin tietä eteenpäin. Maroon Cityyn ei voisi olla pitkä matka… |
Vastaus:
En nyt osaa sanoa muuta kun vau :o <3 Aivan upea tarina, jossa oli kivasti pituutta, kuvailua ja mielikuvitusta! Tykästyin kovasti 'hahmoon', jota käytät tarinassasi - eli Haukkaan - ja pokémoneille 'puhuminen' on aivan mahtava idea. En keksi tästä ainakaan mitään valitettavaa (xD) joten annan sulle kokonaiset 40 P!
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
07.03.2018 15:47 |
5 - Kolmen toukan sali
Saavuimme Maroon Cityyn. Kukkalisko oli pokemoneista ainoa joka käveli normaalisti. Kilppari pyöri kuorensa päällä, Flame juoksenteli ympäriinsä ja Kännykkä pelasi puhelimella olkapäälläni. Nyt olin saanut Kännykän innostumaan K7-strategiapelistä. Kännykkä ei ikänsä perusteella olisi saanut pelata sitäkään, mutta oli se parempi vaihtoehto kuin K18-sotapeli. Ennen kuin menimme salille vein pokemonit harjoittelukentälle. Flame ja Kilppari, pokemoneista kokeneimmat, menivät kentän toiseen päähän harjoittelemaan kahdestaan. Minä ja Kukkalisko opettaisimme Kännykälle ottelemisen alkeita. Meiltä meni puoli tuntia saada se irti puhelimesta. Sitten pääsimme harjoittelemaan.
Harjoittelun jälkeen menimme salille. Sen virallinen nimi oli Sun-sali mutta jotkut kouluttajat kutsuivat sitä Kolmen toukan saliksi. Se ei kuullostanut järin pelottavalta. Salijohtaja oli vanhempi kuin Clemence tai Dai mutta hän ei varmastikaan ollut menettänyt ottelutaitojaan iän myötä. Ensimmäinen vastustaja oli Caterpie. Minä lähetin kehään pokemoneistani kokeneimman, Flamen. Flame voitti helposti Caterpien. Toinen vastustaja oli myöskin Caterpie. Odotin voittavani tämänkin mutta toinen Caterpie oli paljon vahvempi kuin ensimmäinen ja yllätti minut voittamalla Flamen. En kuitenkaan lannistunut vaan lähetin kehään Kilpparin. Caterpie iski mutta Kilppari suojautui kilvellään. Sitten Kilppari teki voimakkaan iskun ja voitti Caterpien. Odotin seuraavaksi kolmatta Caterpietä, mutta viimeinen vastustaja olikin Weedle. Se hyökkäsi myrkyllään mutta Kilpparin kilpi mitätöi myrkyn vaikutuksen. Sitten oli Kilpparin vuoro hyökätä. Tämä käytti voimakkainta iskuaan ja voitti Weedlen. Lähdin siis salilta Sun-merkki mukanani, valmiina haastamaan Eruption-salin ja Dain. |
Vastaus:
Kolmen toukan sali on tosiaan aivan loistava lempinimi Sun Gymille! :D Olet myös selvästi oppinut aiemmista kommenteistani ja se on hienoa. Tästä tarinasta saat yhteensä 9 P myös :)
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
06.03.2018 16:20 |
4 - Pelikiista
Kävelimme pois Amaranth Citystä. Ennen lähtöämme olin ostanut uuden pokemonin toiselta kouluttajalta. Uusi pokemon oli Pichu. Kukkalisko, Kilppari ja Flame kävelivät vierelläni, mutta Pichu istui olkapäälläni. Pichu loikkasi alas ja alkoi kaivella housuntaskujani. Se löysikin sieltä puhelimeni. Se kiipesi takaisin olkapäälleni ja alkoi pelata sillä. Naurahdin. En ollut tiennyt, että pokemonitkin osaavat pelata kännykällä.
Minuutin päästä huomasin kuitenkin, että rauhallinen marjapeli oli vaihtunut K18-sotapeliin. Yritin ottaa puhelimen pois Pichulta, mutta se ei suostunut luovuttamaan sitä minulle.
"Squirtle" Kilppari sanoi nykäisten minua hihasta. Huomasin että edessämme oli Weedle.
"Ihan sama" murahdin, ja jatkoin yritystäni vääntää Pichu pois puhelimestani. Takaani kuuluvista äänistä päättelin, että Kilppari oli ryhtynyt otteluun Weedlen kanssa. Sain repäistyää puhelimeni pois Pichulta. Se suuttui ja teki minuun monta sähköiskua. Ne sattuivat, ja sillä aikaa Pichu pystyi ottamaan puhelimen takaisin itselleen.
"Bulbasaur" Kukkalisko sanoi nykäisten minua hihastani. Huomasin että edessäni oli Caterpie.
"Ihan sama" murahdin. Takaani kuuluvista äänistä päättelin että Kukkalosko oli ryhtynyt otteluun sen kanssa. Jatkoin yritystäni vääntää Pichu irti puhelimestani. Kului tunti. Kului kaksi tuntia. Väittelyn ollessa kiivaimmillaan akku loppui. Pichu alkoi itkeä. Kutsuin sen takaisin pokepalloon. Murahdin. Ainakin tiesin nyt sopivan nimen Pichulle. |
Vastaus:
Tästä Pichu sai siis nimensä xD Voi raukkaa, kun ei edes puhelimella annettu pelata. Pichusi vaikuttaa melko itsepäiseltä! :D Kurkkaa mun kommentti aiemmasta tarinastasi, se pätee myös tähän ja seuraavaan tarinaaasi. Tästä saat 9 P :)
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
05.03.2018 15:37 |
3 - Eruption-salilla
Kävelin pokemonieni kanssa. Olimme matkalla Amaranth Cityyn missä ottelisimme Eruption-salilla ja yrittäisimme saada toisen salimerkin. Uusin pokemonini, Bulbasaur nimeltä Kukkalisko, yritti kovasti pysyä Flamen ja Kilpparin vauhdissa, mutta ne olivat sitä kokeneempia. Kukkalisko piti todella paljon kukista, eikä malttanut odottaa että sen oma nuppu aukeaisi.
Saavuimme Amaranth Cityyn. Sieltä ei löytynyt napattavia villipokemoneja, joten suunnistimme suoraan salille. Salijohtaja oli hieman nuorempi kuin Burst-salilla. Olin kuullut että hänen nimensä on Dai. Hän oli treenaamassa Rattatansa kanssa ottelukentällä.
"Hei!" huusin Daillle.
"Mitä?" hän kysyi.
"Haastan sinut otteluun!" huusin.
"Okei, aloitetaan" Dai päätti. Dain ensimmäinen pokemon oli Igglybuff. Minä aioin aloittaa Flamella, mutta muistin lupaukseni Kilpparille. Kilppari sai siis aloittaa. Igglybuff voitti Kilpparin kahdella iskulla. Sitten oli Kukkaliskon vuoro. Se hävisi Igglybuffin ensimmäisestä iskusta. Viimeisenä oli Flamen vuoro. Tiukan kamppailun jälkeen se nujersi Igglybuffin, mutta kaatui Dain seuraavan pokemonin, Rattatan ensimmäisestä iskusta. Salimerkki jäi siis saamatta.
"Ei haittaa, vaikka hävisit" sanoin Flamelle.
"Mennään hieman helpommalle Sun-salille, kerätään sieltä kokemusta ja palataan sitten tänne haastamaaan Dai uudestaan" ehdotin.
"Charmander" Flame sanoi.
"Squirtle" Kilppari sanoi.
"Bulbasaur" Kukkalisko sanoi. Naurahdin. Kaikesta päätellen pokemonini hyväksyivät idean. |
Vastaus:
Tämä tarina olikin jo vähän pidempi kuin aiemmat, se on hyvä! Ikävää että hävisitte, mutta uskon että kun pokemonisi vielä vähän kehittyvät ja oppivat paremmiksi taistelijoiksi, sinulla on hyvät mahdollisuudet voittoon! Huomauttaisin yhdestä asiasta: jos vuorosana päättyy pisteeseen, eikä esimerkiksi huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin, tulee lainausmerkkien jälkeen pilkku. Näin:
"Charmander", Flame sanoi.
Tarinastasi saat 11 P!
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
04.03.2018 12:25 |
2 - Ensimmäinen saliottelu
Nousin burst-salin portaita ylös, valmiina elämäni ensimmäiseen saliotteluun. Olin suunnitellut että aloitan ottelun Flamella. Kilppari oli suuttunut päätöksestäni, eikä nyt suostunut puhumaan minulle. Enhän minä sen puheista olisi mitään ymmärtänyt, mutta silti se tuntui pahalta, kun oma pokemon ei suostunut puhumaan minulle.
"Tervetuloa burst-salille Scarlet Cityyn" salijohtaja tervehti.
"Aion haastaa sinut otteluun" vastasin.
"Vai niin. Aloittakaamme ottelu!" salijohtaja huusi. Salijohtaja ensimmäinen pokemon oli Oddish. Minä aloitin suunnitelmien mukaisesti Flamella. Flame nujersi Oddish in kahdella iskulla. Salijohtajan toinen pokemon oli Bulbasaur. Se oli hieman haastavampi vastustaja. Se teki monta osumaa Flameen. Flame teki monta osumaa siihen. Taistelu oli vielä tiukempi kuin se, jossa nappasin Kilpparin. Lopulta Flame voitti.
Saliottelun jälkeen, kun Scarlet City oli jäänyt taakse, otin Kilpparin ulos pokepallosta.
"Suostutko puhumaan taas minulle?" kysyin siltä. Kilppari nyökkäsi. Näytin hänelle uutta salimerkkiäni, Burst badgea ja lupasin, että Kilppari saisi osallistua seuraavaan saliotteluuni. |
Vastaus:
Taisitkin tosiaan jo huomata ite, että saleilla on aina ne tietyt pokémonit ja salijohtajat! :3 Ei se mitään, tiedätpähän ensi kerralla. Voi Kilpparia, vaikka toisaalta päätöksesi käyttää kokeneempaa pokémonia oli vain viisas. Onneks Squirtlesi kuitenkin lopulta leppyi! Pari kirjoitusvirhettä löysin, ja lisäksi Burst-sali kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, onhan se salin nimi. Saat kuitenkin 9v€!
- Dee |
|
| Nimi: Eräs henkilö |
04.03.2018 11:18 |
1 - Scarlet City
Katselin Charmanderiani, joka tepasteli vierelläni.
" Nimesi voisi olla Flame" sanoin. Charmander nyökkäsi. Se selvästikin piti uudesta nimestään.
"Charmander" se sanoi tyytyväisenä. Silitin sen selkää varoen osumasta palaavan häntään.
Yhtäkkiä huomasin, että edessäni oli sininen kilpikonnapokemon, Squirtle.
"Tuollainen olisi mukava saada tiimiin" sanoin Flamelle. Flame lähti hyökkäämään päin Squirtlea. Huomasin Squirtle olevan todella hyvä ottelija(ainakin näin aloittelijoiden mittapuulla). Tiukan taistelun jälkeen Flame kuitenkin voitti, ja nappasin Squirtlen pokepallooni.
"Mikäköhän voisi olla sopiva nimi Squirtlelle?" kysyin Flamelle.
"Charmander" Flame vastasi.
"Ei, se ei käy. Miten olisi Kilppari?" kysyin Flamelle.
Flame nyökkäsi. Sitten jatkoin matkaa Scarlet Cityn halki Burst-salille.
|
Vastaus:
Mukava pieni aloitustarinanpätkä! :3 Kilppari tosiaan on varmasti parempi nimi Squirtlelle kuin Charmander xD Korjaisin ainakin nyt yhden asian.
'kysyin Flamelle' -> 'kysyin Flamelta'.
Ja tarinastasi saat 9 v€ :3
- Dee |
|
| Nimi: lumipallo |
16.02.2018 14:49 |
chapter 5 ~ toukka in trouble
En voinut peitellä hymyäni, kun jatkoimme Sun-salilta matkaa kohti tuntematonta, kiiltelevä salimerkki rintapielessäni. Pikkuinen Pölypallerokin kulki rinta rottingilla eteenpäin, vaikka olikin vähän väliä kompastella hiukan kömpelöihin jalkoihinsa. Toukka nukkui (taas), se oli aina ollut hirmuisen unelias tapaus, kun taas kaksi muuta pokemonia olivat sitävastoin uteliaita, t-kirjaimella.
"Hyvin meni, tosi hyvin", kehuin vielä squirtlea, vaikka Maroon city suloisine mökkeineen ja talvipuutarhoineen alkoi jo jäädä taaksemme. Taivaalle oli kertynyt muutama pilvenhattara, jotka taivas värjäsi kauniin vaaleanpunaisiksi.
Eipä aikaakaan, kun edessä jo häämötti toinen kylä! Ja mikäpäs muukaan kuin suuri, kiiltävä salirakennus otti meidät vastaan. Kaivoin reppuani, mutta tartuin yhtäkkiä johonkin palloista koottuun pötköön. Minulta meni hetki tajuta, että Pallopää se sinne oli luikahtanut! Harmikseni se oli juuri ehtinyt mussuttaa puolet kouluttajien opaskirjasta.
"Eih! Miksi juuri minä!" vaikeroin ja nostin matosen sekä repaleisen ohjekirjan käteeni. Eipä siitä ollut juuri mitään jäljellä. Annoin Pallopäälle tuiman katseen, mutta en voinut kauaa olla vihainen suloiselle matoselle.
Tämä sali ei ollut yhtä suuri kuin edellinen, joka saattoi merkitä sitä, että siellä asui vähemmän pokemoneja ja se olisi siksi helpompi päihittää? No, sitä ei kukaan voinut tietää. Tämä sali ei myöskään ollut yhtä kiiltäväksi puunattu ja kullanhohtoinen, vaan hieman rapistunut tiilirakennus, jonka seiniä pitkin kipusivat paksut murattiköynnökset ja muut mitä eriskummallisimmat kasvit, joita ei talvi tuntunut haittaavan sitten ollenkaan.
"No, ootteko valmiita?" kysyin innoissani pokemoneilta. Pallopää ei uskaltanut sanoa mitään, sillä se oli vieläkin hieman peloissaan. Pölypallero taas tuskin leikeiltään kuuli mitään ja Toukka nukkui edelleen.
Sain kuitenkin itsekin päättää omista asioistani, joten kutsuin pokemonit kasaan ja herättelin Toukan, se oli nimittäin aika koittaa salitaistelua toisiksi vanhimpana pokemoninani. Avasin rivakasti pienen puuoven, johon oli kirjoitettu vihreällä spraymaalilla "Burst". Ehkä se siis oli salin nimi.
"Jes, näättekö, uusi kouluttaja!" kuului sisältä innokas naisääni, kun astuin sisään saliin. Seinät olivat puuta, eivätkä ollenkaan niin huolitellut, kuin Sun-salilla. Suunnilleen kolme neljäsosaa salin pinta-alasta oli varattu pokemonien erilaisille virikkeille. Tämän salin johtaja taisi todellakin välittää pokemonreistaan!
"...hei?" tervehdin varovasti oranssitukkaista naista, joka paimensi pientä bulbasauria ja oranssinpunertavaa rapumaista otusta lähemmäs meitä.
"Hei... olen Clemence", nainen esittäytyi varovasti, "...jos vaan hoidetaan tää taistelu pois alta?" Nyökkäsin hymyillen - tämä salijohtaja oli ilmeisesti paljon rennompi pokemonien kuin ihmisten seurassa. No, en antanut sen haitata, vaan kutsuin Toukan luokseni.
"Teet parhaas", suputin matoselle ja päästin sen sitten kehään taistelemaan bulbasauria vastaan.
Olin ilmeisesti arvioinut Toukan voimat väärin, sillä bulbasaur löi sen heti ensimmäisellä liikkeellä. Pieni weedle painoi pallomaisen päänsä nolona alas, mutta itse en lannistunut, vaan lähetin Pölypalleron kentälle. Rakas pikku kilpparini oli täynnä intoa ja se päihitti helposti itseään huonomman bulbasaurin. Päivän pelastaja!
"Hyvä, just noin! Jaksaa jaksaa!" kannustin squirtlea, joka sai kehuista uusia voimia ja löi paras-rapupokemonin heti ensi yrittämällä! Se oli niin taitava, pieni kilpikonna-otus.
"Hyvä rakas!" kiljuin ja kaappasin squirtlen syliini. |
Vastaus:
Rip ohjekirja, toivottavasti pärjäät ilmankin tai saat uuden jostain kaupungista! Voititte Clemencen varsin helposti, ansaitsit todellakin pokémoniesi kanssa Burst Badgen :3 Pölypallero alkaa olla jo haastava vastus alemman tason pokémoneille! Tarinastasi en löytänyt ollenkaan virheitä. Pidän todella siitä, että vuorosanat ovat puhekielellä, se tuo tarinaan rentoutta ja mukavaa tunnelmaa :D Saat siis mukavan pituisesta pätkästäsi kokonaiset 24 P!
- Dee |
|
| Nimi: Zema |
16.02.2018 11:31 |
Nummer 2 ✖ Vihreä omituinen otus
Aurinko yrittää kovasti sokaista jokaisen kulkijan ampumalla lumihankeen kirkkaita valonsäteitään. Ilmassa leijuu kylmä pakkanen, joka yrittää palelluttaa kaiken, mistä vain onnistuu saamaan otteen. Pysyttelen parhaani mukaan liikkeellä, jotta en itse paleltuisi. Lumihangessa hyppii innokas punainen liekkihäntä, jota pakkanen ei näytä haittaavan ollenkaan. Otus näyttää pitävän lumesta, mikä tuntuu kyllä vähän oudolta, koska onhan kyseessä kuitenkin tulityyppiä edustava pokemon. Ainahan pitää kuitenkin löytyä niitä erikoisempiakin tapauksia.
“Charmander“, otus hihkuu yrittäessään olla uppoamatta hankeen ihan kokonaan.
Acairia ei kyllä voi sanoa miksikään muuksi kuin söpöksi sen tarpovan innoissaan syvässä lumihangessa. Pokemon nimittäin kieltäytyi kulkevasta auratulla polulla, vaikka minä yritinkin kovasti charmanderia siihen suostutella.
Polkua reunustaa piikikkäiltä näyttävät pensaat, jotka ovat luopuneet tietenkin lehdistään. Siitä huolimatta niiden toiselle puolelle ei näe kuin todella huonosti. Muutama oksa alkaa heilua vähän kahisten. Acair yrittää rynnätä sen luokse, mutta nappaan otuksesta äkkiä kiinni, koska se varmaan säikyttäisi kahistelijan pois. Kaivan nopeasti repustani pokepallon siltä varalta, että kyseessä on pokemon.
“Charmander?“ Acair tuijottaa hämmentyneenä pensaikosta,esiin mönkivää otusta.
Vihreä tulija muistuttaa ehkä pikkuisen kilpikonnaa, mutta ei kuitenkaan ole lähelläkää sellaista. En oikein osaa yksinkertaisesti sanoa, miltä otus näyttää. Yhdestä asiasta menen kuitenkin varmuuteen. Kyseessä on pokemon. Pallon olen jo epäilevänä laittanut taskuuni, mutta onneksi saan sen siitä nopeasti käyttöön. Heitän pokepallon nopealla liikkeellä kohti vihreää bulbasauria.
Pallo kolahtaa itukseen juuri sopivasti, että onnistun nappaamaan sen. Acair säntää kiinnostuneena tutkimaan bulbasauria. Kävelen itse rauhallisesti perässä. Tutkailen pokemonia vähän ja yritän miettiä sille nimeä. Tiedän, että Acairilta on ihan turha kysyä, joten minun pitää keksiä se itse.
“Broc“, sanon lopulta tyytyväisenä.
En tiedä yhtään, mistä sen keksin, mutta,se kuulostaa sopivalta. |
Vastaus:
Bulbasauria tosiaan on aika vaikea kuvailla! Onnittelut löydöstäsi, Broc on oikein sopiva nimi uudelle kaverillesi :3 Tarinasi oli söpö, saat siitä 15 P!
- Dee |
|
| Nimi: Zema |
13.02.2018 19:54 |
Nummer 1 ✖ Itsevarma liekkihäntä
Katson varovasti hymyillen pientä punaista otusta, joka makoilee lattialla ja tutkii katseellaan kaikkea, mikä vain ulottuu sen näkökenttään. En ole koskaan ollut mikään tietäjä, mutta sen verran kuitenkin tiedän, että tuo punainen otukseni on pokemon. Jos en ihan väärin ole päätellyt, kyseessä on charmander.
Pokemon mönkii kiinnostuneena ympäriinsä ja yrittää saada otteen kaikesta mihin vain ylettyy. Yritän kuvata suloisesti ääntelevää charmanderia, jota ei vain yksinkertaisesti voi katsoa hymyilemättä.
“Voi sua, miten voit olla noin söpö“, lässytän charmanderille, joka yrittää tarrata hampaansa karvaiseen mattoon.
Punainen pokemon nostaa hitaasti katseensa ja tuijottaa minua suurilla sinisillä silmillään. Pelkästään sekin näyttää jo liian söpöltä.
“Charmandeer“, pokemon sanoo ja läppäisee varovasti sängyn reunalta roikkuvaa mustaa hupparin hihaa.
“Mikäs sun nimi vois olla?“ pohdin puoliääneen samalla, kun tarkkailen punaisen otuksen puuhia.
“Charmander“, pokemon hihkaisee.
“Eiku sun nimi“, hymyilen ja yritän miettiä hyviä nimivaihtoehtoja.
“Charmander“, punainen liekkihäntä tokaisee.
“Höppänä, et sä osaa sanoo muuta“, sössötän yrittäen kuulostaa suloiselta ja annan hupparin pokemonille siinä toivossa, ettei se onnistuisi rikkomaan sitä.
Charmanderin ilme muuttuu vähän pettyneeksi. Punainen vetäisee hupparin sängyltä hampaillaan ja tutkii sitä kiinnostuneena.
“Oisko sun nimi Acair“, kerron tyytyväisenä.
Pokemonilla ei ainakaan ilmeestä päätellen näytä olevan mitään sitä vastaan. Olin onnistunut keksimään hyvän nimen, vaikka pokemon olisi halunnut itsevarmasti pysyä vain lajinsa nimessä, joka oli ainut asia, jonka se osaa sanoa. |
Vastaus:
Hahah teidän väittely oli ylisöpö xD <3 Eihän tässä ollu mitään vikaa! Acair mahtaa olla vilkas poika :D Saat tästä tarinasta kokonaiset 15 P!
- Dee |
|
| Nimi: lumipallo |
12.02.2018 19:49 |
chapter 4 ~ aurinkosalilla
Pitkään pitkin peltoja kuljeskeltuamme saavuimme vihdoin ja viimein kaupunkiin. Kaukana taivaanrannassa häämötti suloisia, pieniä puumökkejä ja kadut vilisivät pokemoneja kouluttajineen, mutta heti ensimmäisenä edessämme törrötti sali. Kirkkaankeltaisen rakennuksen seinät kiiltelivät auringossa ja suurien lasiovien yläpuolella luki "Sun". Tämä oli siis Sun-sali, Maroon cityn taistelusali, näin luin kartasta.
"Mennäänkö vähän kokeilemaan ottelemista?" kysäisin leikkisästi pokemoneiltani, vaikkeivät ne osanneetkaan puhua. Squirtle-Pölypallero yritti jahdata kömpelösti omaa häntäänsä ja tuskin edes kuuli sanojani. Toukka oli taas nukahtanut, ja se kuorsasi hiljaa olkapäälläni.
"Caterpie!!" Pallopää oli selvästi ainoa, joka edes kuuli kysymykseni. Sekin puhkui intoa, mutta olin jo suunnitellut antavani ensimmäisen otteluvuoron Pölypallerolle, olihan se jo iso tyttö ja pokemoneista kokenein.
"Salille siis!" totesin päättäväisenä ja kutsuin lumipalloja pyörittelevän squirtlen minun ja matosten mukaan. Toukkakin havahti juuri sopivasti hereille, kun astelin kivisiä portaita pitkin Sun-salin ovelle. Nimi ei ainakaan kuulostanut hirveän synkältä, eikä vaikeustasojenkaan pitänyt olla kovin suuret. Päättäväisesti tartuin ovenkahvaan ja vedin siitä.
Edessämme aukeni suuri, valkoiseksi maalattu huone, jonka reunoilla oli muutama peili ja erinäisiä voittomerkkejä ja -ruusukkeita. Huoneen perällä luikerteli matoja - kaksi täsmälleen samanlaista, kuin oma pikku Pallopääni ja yksi weedle-mönkiäinen, joka muistutti erehdyttävästi Toukkaa.
"Toivottavasti mä en vahingossa vaihda teitä täällä", suputin matosille, jotka inisivät kimeästi. Mitä lie niidenkin päässä liikkui, tuskin mitään erityistä. Kaukana salin perällä vanha, vitivalkeaan takkiin pukeutunut parrakas mies hypisteli pokemonpallojaan, jotka olivat kaikki viisi Mega balleja. Oho!
"Jaahas jaahas, näköjään uusia elämännälkäisiä seikkailijoita", mies mörisi ja kutsui pokemoninsa lähemmäs minua. Ne sihisivät uhkaavasti ja kiemurtelivat kuin mitkäkin käärmeet. Omat suloisen vilkkaat pokemonini näyttivät yhtäkkiä kovin heikoilta, mutta luotin Pölypalleron taitoihin ja kokemukseen.
"Ilmeisesti", vastasin yrittäen pysyä kylmänviileänä.
"Aloitetaan sitten", mies vastasi yhtä tunteettomasti. "Tiedät varmaan säännöt, sen kuin valitset ensimmäisen pokemonisi." Kutsuin Pölypalleron lähemmäs ja rutistin sitä lujasti.
"Mä luotan suhun, rakas", kuiskasin kilpparille, "tee parhaas."
Squirtle taapersi itsevarmana kehään. Ensimmäinen vastustaja oli toinen caterpieistä, joka oli niin heikko, että Pölypallero päihitti sen heti ensimmäisellä liikkeellä.
"Just noin, hyvä!" kannustin kilpikonnaa, kun se sai vastaansa hiukan kokeneemman caterpiirakkamatosen. Tällä kertaa vaaleanvihreä aloitti, mutta sai squirtlen vain horjahtamaan. Kilppari käytti voimiaan ja päihitti toisenkin vastustajansa pienen alkuhapuilun jälkeen varsin kunnioitettavasti.
"No, nämä kaksi olivat heikkoja, mutta weedleäni et kukista!" salijohtaja uhkaili. Luotin silti satayksiprosenttisesti pikkuiseen, mutta viekkaaseen squirtleen. Weedle aloitti voimakkaasti saaden Pölypalleron kaatumaan. Se keräsi itsensä nopeasti - ja PAM! Viimeinenkin pokemon oli päihitetty! |
Vastaus:
Onnea salivoitosta, Pölypallero on todella kehittynyt taisteluissa! Lisäksi tunnut koko ajan luovan vahvaa sidettä pokémoneihisi :3 Saat tarinastasi tällä kertaa 22 P, sillä oli oikein kivasti pituuttakin! |
|
| Nimi: lumipallo |
12.02.2018 18:27 |
chapter 3 ~ toukkia talon täydeltä
Toukka nukahti jossain vaiheessa olkapäälleni, kun taas Pölypallero pomppi innoissaan eteenpäin, mitä nyt kaatui vähän väliä nenälleen. Kilvestä ei juuri ollut hyötyä, jos aina sattui kaatumaan pepulleen tai naamalleen, muttei koskaan selälleen. Pieni huvittunut tyrskähdys pääsi huuliltani, mutten onneksi herättänyt mato-weedleä uniltaan.
"Onkohan täälläkin villipokemoneja?" pohdin hiljaisella äänellä.
"Squirtle!" kilpikonna-otus kiljui, joka valitettavasti herätti Toukan. Katsoin tuimasti pokemoniin, joka näytti selvästi nolostuneelta.
"Weedle", Toukka mutisi unenpöpperöisenä ja oli jo nukahtamassa uudestaan, kun se yhtäkkiä valpastui niin, että oli pudota maahan. Höristin korviani, mutten kuullut mitään, ennen kuin eteemme pölähti yhtä lailla matomainen, pallopäinen otus, joka oli kauttaaltaan vaaleanvihreä. Pokemoneilla taisi olla aika hyvä kuulo!
"Caterpie!" matonen kiljahti ja Toukka hyppäsi alas olkapäältäni puolustusrintamaksi Pölypalleron vierelle. Ne olivat niin söpöjä ollessaan taisteluasemissa!
Kaivoin pokepallon repustani - ne alkoivat huveta hyvää tahtia samalla, kun pokemontiimini vahvistui. Heitin pallon kohti ilmeisesti caterpien lajista pokemontoukkaa, johon pallo osui heti ensi yrittämällä. Caterpie selvästi pinnisteli päästäkseen ulos pallon voimasta, mutta ykköstason pokemon ei pärjännyt edes heikoimmalle pallolle.
"Gotcha!" kiljahdin kuin aito pokemonkouluttaja ikään, ja kiiruhdin noukkimaan mato numero kakkosen maasta. Se inisi hiljaisella äänellä.
"Oletpas sä hassun näkönen, caterpiirakka", hymyilin olennolle, joka älähti vastaukseksi. Squirtle-kilppari oli kaataa minut kumoon innokkuudellaan - sille oli jo kertynyt taitoja pyydystysretkillämme. Pikku pokemonvaavini oli kasvanut isoksi!
"Mitäs jos sun nimeksi tulis Pallopää? Kuvastais hyvin", kysäisin leikkisästi, otukselta. Se kiemurteli kädeltäni olkapäälleni - nyt oli molemmat puolet varattuja. |
Vastaus:
Niin söpöä :D Sustahan on tulossakin aito pokemonkouluttaja! Squirtle tosiaan kehittyy myös koko ajan, nyt se on jo tasolla 12 :o Tarinastasi saat 14 P :3
- Dee |
|
|
|
