|
|
Julma ja dystopiaelementein maustettu maailma on muutoksen partaalla! Imperiumi kiristää otettaan läntisten maiden kurkulla yhä uusin vaatimuksin ja kova kuri jättää vähempiosaisten vaihtoehdot niukoiksi. Pohjanlehdossa vallinnut rauha on tulossa päätökseensä, kun vanha tiede, alkemia, palaa jälleen osaksi arkipäivää. Ylimystölle elämä on vain valtapeliä, jonka seuraamukset voivat olla raskaammat kuin kukaan saattaisi uskoa...
Vuonna 2018 perustettu koiraeläimillä pelattava chatroolipeli Merkitty on avoinmielinen ja turvallinen peliympäristö myös uudemmille ja kokemattomillekin pelaajille. Merkitty ei ole nk. hiekkalaatikkopeli, mutta kannustava ja avulias pelaajakunta ja ylläpito ovat aina valmiita auttamaan sinua pelin maailmaan pääsemisessä ja joukkoon sopeutumisessa. |
|
Hei ja tervetuloa vasta aloittaneelle soturikissat roolisivustolle, jossa luot oman kissasi, joko niityillä juoksevaan Huojuklaaniin, metsissä partoivaan Oksaklaaniin, joissa kalastaviin Sointuklaaniin tai hämärään Tuhkaklaaniin. Kissasi voi olla myös ilkeä kostonhaluinen luopio, itsekseen asusteleva erakko tai kotikisu. Sen päätät sinä! Kenties ehkäpä haluat liittyä klaaneja uhkaavaaan Zorron jengiin?
Täällä siis luot oman kissasi ja oman tarinasi. |
|
Vuosi 1996, 10 vuotta Tsernobylin ydinonnettomuudesta, Prypjatin laitamailla Pohjois-Ukrainan saasteisissa metsissä Yhteisöä järisytetään, kun Varakomentaja yritetään murhata. Karkuteille ehtineitä pettureita Roerigiä ja Dovania etsitään Kaartin toimesta kuumeisesti, mutta kaksikko kylvää pelkoa, kun yhä useampi haavoittuu vakavasti tai kuolee heidän toimestaan. Kartanon puutteellinen tila alkaa vaivata yhä useamman mieltä, mutta karkureiden riehuessa Yhteisö ei kykene riskeeraamaan jäseniään uusille maille laajentumalla. Vielä kansa uskoo johtajiinsa, mutta jatkuuko se, kun väkivaltaisuudet lisääntyvät?
Vallattu on 2017 perustettu, suhteellisen realistinen vieraskirjapohjainen reipastahtinen roolipeli, jossa pelataan kissoilla ja koirilla hylätyssä kaupungissa. Reipastahtinen peli on kerännyt jo huimat 25 hahmoa, liittykö sinun luomukseni niihin? |
|
Suuren pellon ja tyynen järven välissä on metsä, joka näyttää pienemmältä, kuin mitä onkaan. Pellon viertä pitkin kulkee kapea hiekkatie, josta juuri ja juuri mahtuu autolla ajamaan. Tie näyttää vievän suoraan metsän uumeniin.
Suuret puut ja sammal muodostavat hiljaisen, nukkuvan ja taianomaisen metsän. Ainoa ääni on lintujen laulu, joka soi jossain puiden latvoissa. Kuljet hiekkatietä eteenpäin, kunnes kuulet linnunlaulun lisäksi myös ihmisten ääniä. Ne kutsuvat sinut pienehkölle ja kotoisalle tallipihalle. Ympärilläsi näet paljon punaisia rakennuksia. Tallin, jonka avoimista ovista näkyy punatukkainen kikkarapää nainen, joka harjaa valkoista ponia pienen tytön kanssa, ja tallin vieressä olevan lantalan. Tallin toisella puolella on pieni tupa, josta kuuluu iloisia ääniä ja naurua. Toisessa päässä aukeaa näkyy kaunis talo, jonka kuistilla mustahiuksinen mies juo kahvia ja lukee sanomalehteä. Niiden lisäksi pihassa on aitta. Havahdut ajatuksistasi kuullessasi molskahduksen ja naurua jostain oikealta puoleltasi. Tallipiha näyttää viettävän alaspäin. Lähdet kävelemään varovaisesti alas viettävää tietä molskintaa kohti. Pian eteesi avartuu ranta, ja oikealla puolellasi näet tummatukkaisen tytön ratsastavan ruskealla suomenhevosella rantavedessä. Hevonen kuopii vettä ja tyttö nauraa hekottaa selässä sen roiskuessa hänen päälleen. Hymyilet. Huomaat, että ranta on korkean kallionseinämän vieressä ja katsot ylös kalliolle. Siinä on se talo, jonka kuistilla mies joi kahvia. Irrotat katseesi talosta ja katsot vasemmalle puolelle rantaa. Hätkähdät. Suojaisassa paikassa, vasemmalla puolella alas viettävää tietä on ratsastuskenttä, jossa joku ratsastaa mustalla ponilla. Paikka sai sinut hymyilemään. Oli kuin olisit karannut oikeaa maailmaa ja tullut tälle kauniille metsän suojaamalle tallille. Olet lämpimästi tervetullut virtuaalitalli Jäkälämetsään!
Kymmenpäinen heppalauma odottaa hoitajia, jotta Jäkälämetsän tarina voi alkaa. |
|
Vuosi 1996, 10 vuotta Tsernobylin ydinonnettomuudesta, Prypjatin laitamailla Pohjois-Ukrainan saasteisissa metsissä Yhteisöä järisytetään, kun Varakomentaja yritetään murhata. Karkuteille ehtineitä pettureita Roerigiä ja Dovania etsitään Kaartin toimesta kuumeisesti, mutta kaksikko kylvää pelkoa, kun yhä useampi haavoittuu vakavasti tai kuolee heidän toimestaan. Kartanon puutteellinen tila alkaa vaivata yhä useamman mieltä, mutta karkureiden riehuessa Yhteisö ei kykene riskeeraamaan jäseniään uusille maille laajentumalla. Vielä kansa uskoo johtajiinsa, mutta jatkuuko se, kun väkivaltaisuudet lisääntyvät?
Vallattu on 2017 perustettu, suhteellisen realistinen vieraskirjapohjainen reipastahtinen roolipeli, jossa pelataan kissoilla ja koirilla hylätyssä kaupungissa. |
|
Pentutarhassa leikkivä pentu, soturin taitoja opetteleva oppilas, taistelukentillä taisteleva soturi, rohkea parantaja vaiko viisas päällikkö? Kohtalon Kynsissä on monia polkuja, minkä niistä sinä valitset? Valitsetko pimeän polun murhaajan tiellä, vaiko valoisan klaanikissan tien? Tuleeko sinusta kenties legendaarinen soturi -vai muistetaanko sinut vain yksittäisenä petturina? Tuletko olemaan valloittaja vai se, joka alistuu kohtaloonsa? Valitse polkusi, luo kissasi ja lausu sanat "Veri on kohtalomme oikeus kyntemme" -ja näin sinusta tulee oikea soturi.
Kohtalon Kynnet on vuonna 2014 perustettu löyhästi soturikissoihin perustuva aloittelijaystävällinen roolipeli, joka kulkee Soturikissojen viitoittamaa polkua, mutta yhdessä pelaajiston kanssa olemme luoneet omat kissamme, omat seikkailumme ja omat tarinamme. Mikä on sinun tarinasi? Sen voit selvittää Kohtalon Kynsissä. |
|
Taas mainos, ja vieläpä soturikissaropen! Tylsää, vai mitä? Voisitko silti edes pikkiriikkisen harkita lukevasi tekstin loppuun?
Tervetuloa jo aikaa nähneeseen soturikissaroolipeliin, Tuisketuuleen. Täällä luot oman hahmosi joko Loiskeklaaniin, Viimaklaaniin, Hämyklaaniin, Huurreklaaniin tai Savun laumaan. Toisaalta, voihan kissasi olla myös erakko tai kotikisu. Pääset roolimaan ja tarinoimaan muiden pelaajien kanssa sekä pitämään hauskaa! Jos kiinnostuksesi heräsi edes pikkuisen, niin tule vierailemaan sivulla ja jos liittyminen ei kiinnosta, niin ainakin jättämään tassunjäljen vieraskirjaan!
(En ole sivun ylläpitäjä mutta sain luvan mainostaa) |
|
| Jumalia, enkeleitä, geenimuunneltuja tai muuten vain erikoisia voimia omaavia ihmisiä. Tervetuloa vuoden 2018 Lontooseen, ja roolipeliin Supernoon. |
|
Tervetuloa
Reniar - The Dragon Kingdom on uutukainen, vieraskirjapohjaisena lohikäärmeillä, wyverneilla ja traakeilla pelattava roolipeli Suntuubin syövereissä. Reniarin maailma on kehittymätön ja täysin pelaajiensa käsissä muodostuva. Sivulle on joka tapauksessa kirjoitettu jos jonkinmoisia pohjia ja suunnitelmia tulevan varalle, että pelin tyhjyys ei hämmennä kävijöitä ja mahdollisille liittyjille on selvää, minkälaiseen peliin he ovat astumassa. Peliin on tulossa vielä muokkauksia, mutta pelimaailman pohja on jo valmis valloitettavaksi.
Reniarista vielä sen verran, että pelihahmot ovat vahvasti inhimillistettyjä, ne kykenevät puhumaan, kirjoittamaan, rakentamaan, opiskelemaan ja esimerkiksi tekemään töitä, joten kyseessä ei siis ole mikään villieläinten sivistymätön yhteiskunta. Ei kannata siis pyrkiä peliin hahmolla, joka vain metsästää ja parittelee elämänsä aikana, sillä peli perustuu myös petokseen, suhteisiin, hallintoon, juonitteluun, magiaan ja kaikkeen muuhun kivaan.
Terveisin
Skywalker ja pelaajat |
|
Carmine - viiden tähden ratsastuskeskus *****
Etsimme työntekijöitä, ostamme puoliverisiä hevosia ja tarjoamme yksityispaikkoja - tervetuloa tutustumaan uuteen ratsastuskeskukseen. Muistathan käydä myös vastaamassa yksityistoimintaa koskevaan kyselyymme? |
|
| Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kolkko on vuoden 2018 alussa perustettu perinteinen suntuubiroolipeli, nimittäin olemme vieraskirjapohjainen ja suomenkielinen. Etsimme seikkailunhaluisia pelaajia, joita kiinnostaa selviytymiskauhu pienessä kaupungissa, joka on kokenut vakavan ydinvoimalaonnettomuuden. Tervetuloa tutustumaan! |
|
| Horizon on kirjoittamiseen perustuva sivusto, jonka tarkoituksena on tarjota viihtyisä alusta kirjoitusharrastukselle ja taitojen kehittämiselle. Liittyneille kirjoittajille on tarjolla kaikkea mukavaa, kuten säännöllisesti vaihtuvat kirjoitustehtävät, erilaiset tapahtumat sekä tietenkin mahdollisuus saada kommenttia omiin teksteihinsä ylläpitäjältä ja muilta kirjoittajilta. Tervetuloa tutustumaan! |
|
On kulunut 10 vuotta Tsernobylin ydinonnettomuudesta. Ihmiset ovat hylänneet Prypjatin kaupungin ja sen lähimetsät. Mutta aavekaupunki metsineen ei ole asumaton. Ihmisten lemmikit, ja suuren kaupungin kujilla kulkeneet kulkukoirat ja -kissat ovat vielä täällä.
Selviytyminen oli jokaisen mielessä, joten kissat ja koirat päättivät yhdistää voimansa ja taitonsa. Syntyi klaani ja lauma, jotka yhdessä muodostivat Yhteisön. Kuri, säännöt ja rauha vallitsevat, mutta kuinka kauan? Kyteekö Yhteisön sisimmässä kapina vallassa olevia tai jopa koko Yhteisöä kohtaan?
Vallattu on 2017 perustettu, suhteellisen realistinen vieraskirjapohjainen reipastahtinen roolipeli, jossa pelataan kissoilla ja koirilla hylätyssä kaupungissa. |
|
| Connections on uusi realistinen ihmissuhderoolipeli, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin, New Yorkin Manhattanille. Tärkein osa juonta on hahmojen asuinpaikka; jokainen asuu saman asuntopilvenpiirtäjän ylimmissä kerroksissa kimppa-asunnoissa tai yksiöissä. |
|
Kiinnostavatko novellit, pidemmät jatkotarinat, kirja-arvostelut tai -esseet?
Ajatusteni romukopasta löytyy sekalainen kokoelma kaikkea edellä mainittua ja enemmänkin. Aiheet pyörivät ihmissuhteiden, soturikissojen ja fantasian ympärillä. Joka viikko julkaistaan uutta luettavaa, minkä lisäksi kirjoittajan elämää ja ajatuksia voi seurata aktiivisesta päiväkirjasta.
Tervetuloa lukemaan ja nauttimaan! |
|
|
|